Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Hevonen auttaa kuntoutujaa

Haetaan sopivan pyylevää terapeuttia

Mikä tahansa koni ei sovi kuntouttajaksi.

Kuntoutushevonen ei saa olla liian paksu eikä liian laiha vaan sopivan solakka. Sen on oltava terve, symmetrinen ja liikkeiden rytmikkäitä. Luonteeltaan terapeutin tulee olla luotettava, herkkä ja utelias.

Hevosen läheisyys rauhoittaa. Vammainen lapsi suorastaan sädehtii onnea kun saa olla hevosen kuntoutettavana.

Hevonen hätiin, kun mieli järkkyy

– Ratsastusterapia tarjoaa mahdollisuuden kohdata tunteita voimakkaina ja selkeinä. Ensimmäinen tunne on yleensä jännitys tai suoranainen pelko hevosta ja tilannetta kohtaan. Useimmiten mukana on aina alusta lähtien iloa ja onnistumista, kertoo ratsastusterapeutti ja psykologi Jyrki Nikanne.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvalla Paloniemen sairaalalla on kolme terapiahevosta. Ne työskentelevät aikuisten ja lasten mielenterveyskuntoutuksessa.

– Ajattelen ratsastusterapeuttina toimivani hevosen kanssa työparina. Meillä molemmilla on työtehtävämme. Tunneälyä ja sosiaalisia taitoja voi vahvistaa hevosen avulla, Nikanne kertoo.

Hän kuvaa vaikuttavasta hetkestä erään masentuneen naispotilaan terapiassa:

– Nainen sanoi hevosta tallissa hoitaessamme, miten tärkeää hänelle olisi, että joku

iloheppa.jpg : 109 kB

hyväksyisi hänet sellaisenaan. Silloin terapiahevonen ojensi päänsä naisen yli ja piti häntä pitkään hellästi kaulansa alla. Ajoitus oli jälleen täydellinen. Tilanteen korjaava kokemus oli käsin kosketeltava. Hevosta lukuun ottamatta kaikilla kostuivat silmät.

Ratsastustalli toimii osatyökykyisten työllistäjänä ja muistisairaiden parantolana

Hevosista on kuntoutuksen vetoapua monille ryhmille, muun muassa muistisairaille. Myös ratsastustalli taipuu yllättävän monenlaiseen toimintaan.

Muisti- ja lähihoitaja Elina Lukumies kertoo, kuinka hevoset tuottivat laitoksessa asuville dementiasta kärsiville miehille mielekästä tekemistä ja mielihyvää. Miesten omatoimisuus ja hyvinvointi lisääntyivät hevosten kanssa toimimisesta.

– Oli pysäyttävää, kun mies, joka ei osannut enää pukea päälleen, kykeni kymmenien vuosien jälkeen valjastamaan hevosen ja nousemaan rattaisiin.

Hevosalalla on annettavaa osatyökykyisillekin. Talleilta löytyy edelleen yksinkertaisia ja käytännöllisiä mutta palkitsevia työtehtäviä.

Ruotsissa maahanmuuttajien työllistämiseen tähtäävä pilottiprojekti Hästnära jobb onnistui yli odotusten: puolet osallistujista sai töitä talleilta.

– Myös nuorten ja osatyökykyisten työllistymisestä alalle oli hyvä kokemuksia, kertoo Sara Strömberg Ruotsista.

Perhekoti Toiskan ratsut parantavat nuorten tunnetaitoja. Varsinaisen ratsastuksen lisäksi myös muu toiminta tallilla on osa kuntoutusta. Viranomaisten auttaman lapsen on hyvä oppia pitämään huolta toisista, kuten hevosta.

– Hevostoiminta säästää yhteiskuntaa raskailta toimenpiteiltä, kuten kalliilta sijoituksilta, kertoo Toiskan hevostoiminnasta vastaava Teea Ekola.

Videolla kerrotaan perustietoa ratsastusterapiasta ja sosiaalipedagogistesta hevostoiminnasta. Lisäksi videolla esitellään vihtiläisen fysio- ja ratsatusterp... Author : Hippolis ry

Hippolis ry:n esittelyvideo Hyvinvointia hevosesta (2013)

Hevosavusteisen kuntoutuksen vaikuttavuus esille

Lääketiede on jo antiikin ajoista suositellut ratsastusta terveyden edistämiseen. Hippokrates mainitsee erityisesti ”ratsastuksen parantavan rytmin”.

Toisen maailmansodan jälkeen vammautuneiden sotilaiden hoidossa käytettiin ratsastusta yhtenä kuntoutuksen muotona. Kuntoutuksen tuloksellisuus huomattiin, jonka jälkeen ratsastusta on hyödynnetty myös CP-vammaisten ja MS-potilaiden kuntoutuksessa.

Suomessa fysioterapeuttinen ratsastusterapia on vakiinnuttanut paikkansa kahdenkymmenen viime vuoden aikana. Sen vaikuttavuutta on tieteellisesti tutkittu, kun taas muiden hevosavusteisten kuntoutusmuotojen vaikuttavuusnäyttöä kaivattaisiin lisää. Suomessa Kela rahoitti fysio- ja toimintaterapeuttista hevoskuntoutusta 1,6 miljoonalla, muttei esimerkiksi psykologista ratsastusterapiaa.

Hevosten kuntouttavaa vaikutusta käsiteltiin marraskuun puolivälissä hevosalan osaamiskeskus Hippolis ry:n järjestämässä Hevonen osana hyvinvointipalveluita -seminaarissa. Valtiovallan tervehdyksen seminaariin tuonut sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko painotti tieteellisen näytön merkitystä hevostoiminnan vaikuttavuudesta.

– Hevosen kanssa toimiminen on elämyksellistä ja voimaannuttavaa. Palvelujärjestelmään tarvitaan tulevaisuudessa uusia ja innovatiivisia eläinavusteisia kuntoutus- ja palvelumuotoja, sanoi Risikko.

Teksti: Anni Reuter

Ratsastusterapiaon kuntoutusmuoto. Siitä on apua mm.
– masennukseen
– psykoterapian tueksi
– tunnevuorovaikutukseen
– huumevieroitukseen
– alaselkäongelmiiin
– muistihäiriöihin
– CP-vammaisille
– halvaantuneile
– oppimis-, käytös- ja kehityshäiriöisille
– autisteille

Sosiaalispedagoginen hevostoiminta tähtää syrjäytymisen ehkäisyyn ja sosiaaliseen kasvuun. Hevosta käytetään mm.
– lastensuojelussa
– perhekodeissa
– ennaltaehkäisevässä työssä
– mielenterveystyön avohuollossa
– vaikeasti työllistyvien kuntoutuksen osana

Lisää aiheesta Kuntoutusportissa

Tätäkin voisi tutkia: Eläinten ja kasvien käyttö kuntoutuksessa (22.2.2012)

Lisää aiheesta muualla

Hevonen osana hyvinvointipalveluita -seminaarin alustukset

Hevoset ja yhteiskunta -hanke

projektikoordinaattori Anne Laitinen, Hippos ry:
Lyhyt oppimäärä hevosten käytön eroavaisuuksista kuntoutuksessa

Ratsastusterapia (PS-Kustannus 2011)
Salla Mattila-Rautiaisen toimittamassa teoksessa suomalaiset asiantuntijat kertovat ratsastusterapian merkityksestä jokapäiväisten toimintojen ylläpitäjänä ja kehittäjänä.


Sisältö päivitetty 02.06.2017

Kommentoi artikkelia