Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Tutustu Kuntoutusportin Kuukauden kirjaan: Afasia. Aikuisiän kielihäiriöiden aivoperusta ja kuntoutus

Afasiaksi kutsutaan aikuisiällä syntyneitä kielellisiä häiriöitä, jotka voivat ilmentyä niin puheessa ja sen ymmärtämisessä kuin lukemisessa ja kirjoittamisessakin. Yleisimmin afasiaa aiheuttavat aivoverenkiertohäiriöt, mutta se vaikeuttaa yhä useammin myös esimerkiksi muistisairaiden vanhusten elämää.

Teoksessa esitellään afasian syntymekanismeja, kielihäiriöiden tutkimista sekä kuntoutusmenetelmiä. Kuntouttamisessa auttavat aivotutkimuksen uusimmat tulokset: kielellisiä taitoja voidaan elvyttää, sillä vaurion jälkeen aivojen hermoverkostot muotoutuvat uudelleen. Tärkeintä on löytää keinoja, joiden avulla afaattinen ihminen pystyy kommunikoimaan arjen vuorovaikutustilanteissa.

Kirjoittajina on logopedian alan tutkijoiden lisäksi aivo- ja muistintutkimuksen, neurologian ja kielitieteen asiantuntijoita sekä asiakastyötä tekeviä puheterapeutteja.

 

Anu Klippi, Anna-Maija Korpijaakko-Huuhka, Matti Lehtihalmes & Pirkko Rautakoski (toim.)
Afasia. Aikuisiän kielihäiriöiden aivoperusta ja kuntoutus.
Helsinki: Gaudeamus 2017

Lue Oulun ylioiston uutinen

 


Sisältö päivitetty 20.12.2017