Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Mielenterveyden keskusliiton uusi kuntoutuskurssi tukee lapsiperheitä arjessa

Tavoitteena on, että kuntoutuminen linkittyy osaksi kuntoutujan ja perheen arkea. Laatuaan ensimmäinen lapsiperheille suunnattu monimuotokurssi sisältää avo- ja internaattijakson sekä viikoittaisia ryhmä- ja yksilötapaamisia. Tärkeässä roolissa ovat ammatillisen osaamisen lisäksi vertaistuki ja kokemusasiantuntijuus.

”Tavoitteena on lisätä ymmärrystä mielenterveysongelmista, niiden vaikutuksista vanhemmuuteen ja lapsiin sekä kertoa keinoista, joiden avulla vanhemmat voivat tukea lastensa kehitystä”, kertoo MTKL:n kuntoutussuunnittelija Outi Ståhlberg liiton tiedotteessa.

”Tämä on ihan normaalia reagointia, kun vanhemmalla on vaikeata. Jos olisi riittävästi oikea-aikaista ja perheiden omista tarpeista lähtevää tukea tarjolla, säästyttäisiin monelta inhimilliseltä tragedialta ja rahanmenolta.”

Mielenterveyden häiriöiden siirtyminen vanhemmilta lapsille on usein psykiatrisen sairastavuuden taustalla. Lasten vaara sairastua itsekin mielenterveysongelmiin joko lapsuudessa tai aikuisuudessa on 2-3-kertainen, jos mitään ei tehdä. Jos taas perheitä tuetaan asianmukaisesti, on mahdollista vähentää lasten vaaraa sairastua ja ehkäistä sairastumista.

MTKL:n Hyvä arki lapsiperheille -kurssi toteutetaan yhteistyössä Yhden vanhemman perheiden -liiton, Kuopion ensikotiyhdistyksen sekä Omaiset mielenterveystyön tukena Itä-Suomen -yhdistyksen kanssa.

Tiedote Mielenterveyden keskusliiton verkkosivuilla. >>


Sisältö päivitetty 01.06.2016